RUNOILIJAHAASTATTELU
INKERI KARVONEN
Kahdeksan kimuranttia kysymystä
Nimi: Inkeri Karvonen
Syntymävuosi: 1942
Asuinpaikka: Kannus
Perhe: avioliitossa, 8 lasta, lastenlapsia
ei omaa kotisivua, lisätietoja www.wsoy.fi ja www.nuorisokirjailijat.fi
Kuinka runoilijan urasi alkoi?
Ensimmäinen runokirjani, Samettikuu, ilmestyi 1980. Mutta milloin astuin polulle, jossa
kielen mahdollisuudet tietoisesti avautuivat riimeiksi, saivat runon rytmin ja poljennon,
polulle joka lopulta päätyi kustantajalle? Miettiessäni omaa runoilijanuraani en voi olla
tähyämättä lapsuuden voimakkaisiin kokemuksiin, joihin liittyi selittämätön
kutsumustietoisuus kirjailijan tehtävästä. Aloittaessani koulun olin kuusivuotias. Kirjalliset
vaikutteeni olivat tähän saakka välittyneet lähes kokonaan kodin, lähinnä äidin kautta
lauluista ja loruista työn keskellä. Nyt alkuopettajastani tuli merkittävä henkilö. Hän
kohtasi meidät oppilaansa ennakkoluulottomasti kertomalla tarinoita ja lukemalla ääneen
monenlaista kirjallisuutta, myös runoutta. Mielikuvituksen portit lennähtivät auki uusiin
ulottuvuuksiin. Kieli alkoi kiehtoen kuljettaa runopoluille ja sadun maille. Rohkaistuin
tapailemaan ihan omiakin riimejä ennen kuin edes osasin kirjoittaa. Mutta tällä seikalla ei
ollut suurta merkitystä. Suurta oli kirkkaana aukeava tietoisuus tulla runoilijaksi ja
sadunkertojaksi.
Ensimmäisen runoni kirjoitin yhdeksänvuotiaana. Siitä alkaen kirjoittaminen alkoi tulla
osaksi elämääni kasvaen yhä pakottavammaksi tarpeeksi. Matka ensimmäisen
kokoelmani julkaisuun oli monivaiheinen ja pitkä. Onneksi jaksoin luottaa kutsumuksen
voimaan. Opettajana, perheenäitinä ja lukuisten luottamustehtävien ohella ajan
järjestäminen kirjoitustyölle kun on ollut mittava haaste.
Miksi kirjoitat lastenrunoja?
Uskon, että jokainen kirjailija tuntee omimman alueensa, missä luovuus pääsee
oikeuksiinsa. Minulla se on lasten maailma. Se on syvien tunteiden, vastakohtien,
estottomuuden, aina uuden löytämisen maailma. Havahtumisen maailma. Arvostan ja
kunnioitan sitä. Haluan runoillani auttaa lasta pitämään naurusta ja leikistä kiinni,
näkemään maailmassa iloa ja kauneutta kaikesta pahasta huolimatta. Runokin voi avata
elämän monimuotoisuutta ja vahvistaa lasta hänen omassa kasvussaan.
Runoni syntyvät…
monenlaisissa tilanteissa ja paikoissa, usein odottamatta ja yllättäen. Ehkä se on osoitus
siitä, että mieli väreilee ja havainnoi vastaanottavaisena, tallentaa tiedostamattaankin
elämyksiä, kuin siemeniä. Sopivan hetken tullen niistä nousee runon ituja, sanoja joista
jäsentyy kokonaisuus. Ellen voi kirjoittaa runoa saman tien, kannan sitä muistissani
kunnes tilaisuus kirjoittamiseen tulee. Olen oppinut käyttämään pienetkin hetket
hyväkseni.
Millainen voisi olla sinun runoraittisi?
Minun runoraittini kulkisi kaikkien vuodenaikojen läpi, erilaisten maisemien kautta,
suikertaisi metsään, levenisi heleälle niitylle, polveilisi tunturien rinteitä ja purojen rantoja.
Siellä kulkisi eläimiä ja lapsia ja lempeäkatseisia aikuisia. Runoraitillani puhaltaisivat
huumorin tuulet ja viipyisi sadun lumo. Olisi tilaa luovaan leikkiin, mutta myös hiljaisuuden
kuunteluun.
Millainen on mielestäsi hyvä lastenruno?
Hyvä lastenruno on mielestäni moniulotteinen, selkeistä aineksista punottu kokonaisuus.
Sen elementit tavoittavat luontevasti lapsen, mutta ne kiehtovat myös aikuista. Hyvä
lastenruno on kuin lapsen mieli, liikkuva ja yllätyksellinen. Aina tuore ja ajankohtainen.
Mitkä ovat runoilijan tärkeimmät ominaisuudet?
En osaa tarkkaan määritellä, mitkä ominaisuudet tekevät runoilijasta juuri
lastenrunoilijan, luovuus kun on kaiken kirjallisen tuotannon elinehto. Pidän kuitenkin
erityisen tärkeänä runoilijan eläytymiskykyä ja herkkyyttä, jotta hän voisi kuulla lapsen
sydänäänet. Jotta voisi aistia, miten lapsi kokee maailman. Se on alati nöyrää oppimista.
Lastenrunoilija elää oikeastaan koko ikänsä omaakin lapsuuttaan.
Jos olisit joku runojesi hahmo, kuka olisit?
”Olen napakettu, valkoturkkinen...” kirjoitan kokoelmassani Samettikuu. Ihailen
napaketun, naalin, rohkeutta taistella olemassaolostaan, voimaa laulaa omia laulujaan
elinympäristön paineista huolimatta. Ja onhan napakettu yksi suloisimmista luonnon
eläimistä! Kaiken tämän vuoksi haluaisin olla napakettu. Tai sitten Rouva Tuuli!
Runovinkki
Juuri nyt Tammen kultainen lastenrunokirja on yhdessä lastenlasten kanssa vietettävien
runohetkiemme suosikki. Kaarina Helakisan Ystäväni metsänväki tuntuu hyvältä aina.
Julkaistut runokokoelmani :
Samettikuu, Otava. 1980
Huilupuu ja ruusukissa, SRK. 1996
Leikkipäiväkirja, Tammi. 2004