RUNOILIJAHAASTATTELU
HEIKKI NISKA
Kahdeksan kimuranttia kysymystä
syntymävuosi: 1961
asuinpaikka: Helsinki
perhe: naimaton |
kuva: Jarmo Sihvola
|
Kuinka runoilijan urasi alkoi?
Opettajani olivat innostavia, he saivat minut laajemminkin kiinnostumaan kirjoittamisesta ja
kirjallisuudesta. Osallistuin muutamille kirjoittajakurseille, joilla sain positiivista palautetta.
Eräs opettaja patisti minua osallistumaan Nuorison taidetapahtumaan.
Lähetin kilpailuun runoja, jossa sijoituin 20 parhaan joukkoon. Palkintoleirillä, jossa opettajanani
oli Kari Levola, aloin itsekin uskoa lahjoihini. Vakuutuin myös, että minulla on oma ääni ja
sanottavaa.
Miksi kirjoitat lastenrunoja?
Lapsuuteni ei ollut kovin onnellinen, lähipiirissä oli sairautta, ja jouduin pelkäämään paljon.
Ehkäpä olen luonut nyt runoissani tyystin erilaisen maailman, jossa on myös iloa ja lämpöä.
Jotenkin olen säilyttänyt lapsen minäni, olen utelias ja kyselevä. Haluan levittää hyvää mieltä ja
toivoa kaiken karuuden ja kyynisyyden keskelle.
Runoni syntyvät...
Tämä onkin kiperä kysymys. makuuasento on inspiroiva: järkitutka ja kontrolli unohtuvat.
Innoittajana voi olla milloin mikin: maalaus, taulu, väärin lukeminen, musiikki. Kirjailija pitää
aina korvansa auki, varsinkin lapsilta oppii paljon. Tarvitsen paljon näennäistä joutilaisuutta,
luonnossa vaeltelua, yksinäisyyttä.
Minun runoraittini on...
nyt hyvin selkeä. Jätin raskaan ravintolatyön lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen ja
aloin
päätoimiseksi kirjailijaksi. Aika epävarmaa ja pelottavaakin, mutta myös vapaata ja
sydäntä lääkitsevää!
Millainen on mielestäsi hyvä lastenruno?
Hyvärytminen, tuore, yllättävä, muttei itsetarkoituksellisesti. Konkreettinen, napakka.
Mitkä ovat runoilijan tärkeimmät ominaisuudet?
Pitää olla utelias elämälle. Taidetta ei synny ilman herkkyyttä eikä avoimuutta. Pitää uskaltaa
elää, tehdä virheitä, koheltaa, tavata ihmisiä laidasta laitaan. Sitä kautta syntynee myötätuntoa,
jopa rakkautta kuvattavia kohtaan.
Jos olisit joku runojesi hahmo, kuka olisit?
Jokaisesa hahmossa on runoilijaa itseään. Kirjasta "Satakieli ja lakaisukone" ehkä sivun 9 kissa
tai sivun 45 jäänmurtaja, joka haluaisi levätä, eikä olla niin karski.
Mielestäni kannattaa lukea:
Kunnaksen, Lindgrenin ja Janssonin tuotanto kiehtoo aina. "Pikku Prinssi" riipaisee vielä
enemmän aikuisena kuin lapsena. Andersenin "Pieni merenneito" koskettaa samoin aina.
Henning Mankellin "Kohti etäistä tähteä" on mielestäni hieno kirja. Hurmaannuin myös
Irmeli Sandman Liliuksen kirjasta "Yksisarvinen". Runoista pidän Leena Laulajaisen tuotannosta,
niissä on usein pakahduttavaa kauneutta. Letkeää menoa on Jukka Itkosen ja Ilpo Tiihosen
tuotannossa.
Julkaistut lastenrunokokoelmat ilmestymisjärjestyksessä
Nukunausta Nekkulaan, Elävien runoilijoiden seura, 1994.
Pitäkää kiinni hatustanne!, Ihme Oy, 1998.
Satakieli ja lakaisukone, Tammi, 2008.
Taikakissan värit, WSOY, 2010.
Yrren avaruusmuodot, WSOY, 2010.
tulossa Peikkovaara, Tammi, 2011.