RUNOILIJAHAASTATTELU
KAIJA PÄIVIKKI PISPA
Kahdeksan kimuranttia kysymystä
Syntymävuosi: 1955
Asuinpaikka: Kiikoinen
Perhe: Mies ja kaksi aikuista tytärtä, yksi lapsenlapsi |
 |
Kuinka runoilijan urasi alkoi?
Runomuoto kiinnosti minua niin pian kuin opin kirjoittamaan. Minulle
oli luettu paljon
runoja. Tuntui luontevalta käyttää oppimaani
kirjoitustaitoa heti paikalla keksimällä itse
runoja. Kirjoitin mm.
mummulleni runokirjan joululahjaksi. Sittemmin runoilu jäi
vähemmälle
– runojen lukeminen kyllä jatkui – kunnes yliopistossa ollessani
opiskelemassa kirjallisuutta eräs opettajani alkoi usuttaa minua
kirjoittamaan
lastenrunoja.
Kirjoitinkin niitä nipun ja voitin ylioppilaskunnan
kirjoituskilpailun. Sittemmin
runot ilmestyivät tuon mainitun
opettajan ja parin muun ihmisen kanssa tehdyssä
lastenruno- ja
musiikkikirjassa Kukurikuu 1978 (Lahdelma – Löytty – Löytty –
Tiusanen, Gummerus. 1978).
Miksi kirjoitat lastenrunoja?
Lastenrunojen kirjoittaminen on jännittävää puuhaa kielen ongelmien
kimpussa. Kieli
on minulle haaste. Kirjoitan lastenrunoja myös
huumorin tähden, jonka erilaiset sävyt
runossa antavat siihen
sisältöä ja viritteitä. Lastenrunossa on mielenkiintoista
kirjoittajan kannalta se, että mitättöminkään arjen asia ei ole liian
mitätön runon aiheeksi
ja samalla viittamaan johonkin suurempaan
kokonaisuuteen – itse elämään. Uskon
lasten syvällisyyteen,
vaistonvaraiseen kykyyn oivaltaa runossa piilevä lataus, ilo,
viisaus.
Runoni syntyvät...
muistikirja taskussa metsäpolulla tai
kylänraitilla kävellessä. Kerään aiheita kuin sieniä
mättäältä.
Kävelyn rytmissä työstän niitä.
Millainen voisi olla sinun runoraittisi?
Se kulkisi luonnossa, sivuuttaisi erilaisia paikkoja, metsää, puron,
järven, kiipeäisi
kalliolle. Siellä olisi piilopaikkoja, joista
löytyisi runoja mietiskeltäväksi ja mielellään
yhdessä ääneen
nautittaviksi.
Millainen on mielestäsi hyvä lastenruno?
Hyvä lastenruno voi olla hyvin monenlainen. Iästä riippuen lapsille
ovat runossa tärkeitä
eri asiat, pienille eri kuin isoille.
Molemmille täytyy tehdä runoja. Pienille on tärkeää
rytmi,
mukaansatempaavuus, kielelliset hauskuudet, sointuisuus.
Hyvä lastenruno voi
leikitellä kielellä, mutta samalla siinä on
syvempiä tasoja, jotka lapsi saattaa ymmärtää
vasta myöhemmin. Hyvä
lastenruno voi puhutella aikuistakin. Rytmi on tärkeä, mutta
isommille sen ei tarvitse olla tasainen, jumputtava, vaan elävä ja mielenkiintoinen. Loppusoinnutkaan eivät ole tarpeellisia, mutta
usein ne lisäävät kielellistä mielenkiintoa
runoa kohtaan. Myös
hokema tai loru voi olla hyvä lastenruno, koska se tuo kielen
leikillisesti arkeen ja ihmisten käyttöön. Hyvässä runossa avautuu
kokonainen uusi
maailma, joka ”räjäyttää” tajunnan.
Mitä ovat runoilijan tärkeimmät ominaisuudet?
Elävä ja haasteellinen suhde kieleen. Herkkä vaisto. Kyky nähdä
pienen alla suurta.
Huumorintaju. Kyky olla ulkopuolinen ja
tarkkailija. Hyvä suomen kielen taito, tai
pikemminkin vaisto.
Jos olisit joku runojesi hahmo, kuka olisit?
Olisin monien runojeni hahmo. Herra Kärpänen Kärpäslätkää-
runokirjassa, Isoäiti Kardemumma Ja Titulei Titulein taikasanoissa ja
Herra Putkinen, Hermostunut strutsi
Prinssi Pipariksi-runokirjassa ja
moni muu. Melkein kaikissa runohahmoissani on jotain
itseäni.
Runovinkki
Ilpo Tiihonen: Ei-Kaj Plumps
Omista kirjoistani on uusintapainoksena ilmestynyt (uudelleen
kuvitettuna) tänä vuonna
Prinssi Pipariksi (WSOY 2007).
Julkaistut runokokoelmat
Kukurikuu, Gummerus. 1979
Prinssi Pipariksi, WSOY. 1985
Titulein taikasanat, WSOY. 2004
Kärpäslätkää, WSOY, 2006
Prinssi Pipariksi (uud. kuvitettu), WSOY. 2007