RUNOILIJAHAASTATTELU
SARI VENTO-MAKKONEN
Kahdeksan kimuranttia kysymystä
Syntymävuosi: 1972
Asuinpaikka: Hyvinkää
Perhe: Aviomies Tero, lapset Liinu ja Luka sekä Nelson-koira.
Kuinka runoilijan urasi alkoi?
Olen koulutukseltani lastentarhanopettaja. Eräänä päivänä tein pikaisesti muutaman
riimitellyn arvoituksen päiväkodin lauluhetkeen. Lauluhetken jälkeen työkaverini kysyivät
minulta mistä kirjasta olin arvoitukset ottanut, ne kun olivat niin hauskoja. Silloin päätin,
että yritän kirjoittaa runokirjan. Löysin itsestäni runoilijan, joka tosin on aina luultavasti
minussa piileskellyt.
Miksi kirjoitat lastenrunoja?
Lastenrunoja kirjoittaessa saa oikein todella hullutella ja antaa mielikuvituksen lentää.
Lapset tuntuvat pitävän rytmikkäistä, riimitellyistä runoista. Tällainen tapa kirjoittaa sopii
minulle, koska pidän sanojen vääntelystä, kääntelystä ja kieputtamisesta.
Runoni syntyvät…
joskus helposti ja nopeasti, joskus usean viikon tai kuukauden kypsyttelyn tuloksena.
Eivät koskaan koneen ääressä, harvoin kynä kädessä. Hyviä ideoita tulee erityisesti
silloin kun on juuri nukahtamassa.
Millainen voisi olla sinun runoraittisi?
Melkein mikä tahansa, kunhan sen kulkee avoimin mielin ja aistit valppaina.
Millainen on mielestäsi hyvä lastenruno?
Siinä pitää olla hyvä idea; jokin jippo, jekku tai koukku. Mieluiten sellainen, että runoa
paisuttamalla siitä voisi kirjoittaa vaikka sadun. Hyvä lastenruno kutittelee kuulijan
mielikuvitusta tai tuo helpotusta nauruhampaan kolotukseen. Se jättää jotakin kuulijansa
keksittäväksi. Hyvän lastenrunon rytmi on sujuva. Sen riimit toimivat, ovat paikoitellen
omaperäisiäkin. Omaperäisen riimittelyn tavoittelu ei kuitenkaan ole tärkeintä. Sillä jos
loistava riimipari tungetaan runoon väkisin, saattaa se tuoda mukanaan niin hankalia
lauserakenteita, että runon sisältö - se tärkeä jippo, jekku tai koukku - peittyy niiden alle.
Mitkä ovat runoilijan tärkeimmät ominaisuudet?
Taito hullutella - ainakin ajatuksilla. Halu kieputella kieltä. Kyky tarkastella asioita eri
kulmista, huomata sellainen mikä ei ole kovin helposti huomattavissa. Runojen
kirjoittamista - tai kirjoittamista yleensä - täytyy rakastaa. Sillä runokokoelman
kirjoittaminen vaatii paljon työtä, pohdintaa ja sanojen tai niiden taivutusmuotojen
"etsimistä". Kirjailijalle, ainakin minulle, runokokoelman kirjoittaminen on prosessi, johon
kuuluu paljon omien hiusten kiskontaa (tai ainakin hämmästyttävää halua tehdä niin) ja
vielä enemmän riemastuttavia oivalluksia.
Jos olisit joku runojesi hahmo, kuka olisit?
Hmm... Joskus olisi ihanaa laiskotella päivästä toiseen niin kuin Punaturkkinen kissa
tekee. Joskus toivoisin olevani yhtä rohkea kuin Pedro puhveli tai yhtä villi kuin Milli-Lilli.
Silloin tällöin olisi myös kiva kokata Irja-lokin tapaa huolettomasti ja heitellä kananmunia
eri ilmansuuntiin. Taidan kuitenkin mieluiten olla oma itseni vaikka onkin ollut ilo tutustua
kaikkiin runojeni hahmoihin.
Runovinkki
Hyviä runokokoelmia on monia, mutta ainakin Jukka Itkosen Käpälämäki (Otava 2002)
tarjoaa monia hauskoja oivalluksia.
Julkaistut lastenrunokokoelmat
Puhvelilettu, Karisto. 2002